top of page
Search

”TÄÄ TAULU ON VÄHÄN NIIN KUIN MINÄ. VÄRIT ON HAALEITA, MUTTA NIITÄ KUITENKIN ON" - Ajatuksia luovan menetelmän ryhmästä

  • Writer: Admin
    Admin
  • Apr 10
  • 2 min read

Välillä elämä voi tuntua vaikealta, stressiä on enemmän kuin jaksaa kantaa ja elämänhallinta horjuu. Silloin pyritään etsimään keinoja, jotka auttaisivat keventämään mieltä, lievittämään tunnekuormaa ja kohentamaan elämänhallintaa. Näistä asioista keskustellaan Mestassa usein.


Do it yourself-ryhmässä (DIY) kävijöiden on mahdollisuus pohtia omaa arkea askareiden parissa, mutta myös saada hengähdystauko kuormittavilta ajatuksilta. Ryhmässä tehdään erilaisia luovan menetelmän töitä, esimerkiksi maalataan tauluja, tehdään saippuaa, kynttilöitä tai voimakivikoruja.  Jokaiselle mahdollistetaan osallistuminen omista lähtökohdista käsin eikä mitään tarvitse osata etukäteen. Voi keskittyä vain käsillä tekemiseen ja olla läsnä hetkessä. Kun keskittyy hetkeksi luovaan tekemiseen, huolet saavat levätä ja mieli selkiintyy.


Yksi iso syy DIY-ryhmälle on tarjota osallistujille onnistumisen kokemuksia. Vaikka ryhmäidea vaikuttaisi haastavalta, keskittymiskyky olisi heikko tai ei kokisi oloaan erityisen luovaksi, niin yrittämisestä syntyy onnistumisia. Joskus ryhmän alkaessa valtaa ajatus: ”en mä tänään pysty tekemään mitään”. Kuitenkin lähes aina tekemisen meininki tempaa mukaansa, ylitetään itsensä ja omat odotuksensa. Yritetään ja onnistutaan, vaikka oltiin epävarmoja. Tekemisen kautta saadaan oivalluksia, miten työ kannattaa toteuttaa. Lisäksi opitaan käsittelemään epätäydellisyyttä ja huomioimaan onnistumiset. Luovuuden avulla voi oppia myös uutta itsestään. Taulun värit saattavat kertoa tekijänsä tunnetilasta tai mitä hän tulevaisuudeltaan toivoo.


Ryhmän aikana kaikki ovat saman pöydän ääressä. Vaihdetaan ajatuksia, kehutaan toisten töitä ja annetaan vinkkejä tekemiseen. Tällainen vuorovaikutus voimaannuttaa ryhmän yhteishenkeä ja osallisuuden kokemus vahvistuu. Välillä pöydän ääressä hermostutaan, kun jokin ei onnistu ja sekin kuuluu elämään. Virheistä opitaan ja samalla opetellaan olemaan armollisempia itseään kohtaan. Kun ryhmässä hyväksyy pienet virheet, voi oppia olemaan lempeämpi itselleen myös arjen haasteissa. Välillä ryhmän hyväntuulisuus ja nauru tarttuu ketjureaktion tavoin ja tunnelma on keveä. Jokainen ryhmäkerta on erilainen.


Diy-ryhmä on vakiinnuttanut paikkansa Mestan toiminnassa. Jokaisella kävijällä on kyky ja oikeus toteuttaa itseään. Se voi selkiyttää ajatuksia, auttaa jäsentämään vaikeita tunteita ja parhaimmillaan helpottaa oloa. Luovuus, yhteisöllisyys ja onnistuminen ei ole vain harvoille ja valituille - vaan jokaiselle ihmiselle.

 

teksti: Ninja Ojala, kehittämissuunnittelija




 
 
 

Comments


bottom of page